Pälvi HanniMeno – paluu: grafiikkaa ja maalauksia 1.9. – 8.10.2006 Koskigalleriassa esittäytyy tamperelainen taiteilija Pälvi Hanni (s. 1972). Meno–paluu -nimisessä näyttelykokonaisuudessa voi havaita, miten nykypäivän taiteilijan liikkuva elämäntyyli ja residenssityöskentelyt suodattuvat kulttuurivaikutteiden ja lapsuuden luontoelämysten maustamina uusiksi, kerroksellisiksi kuviksi. Hannin vuoden mittainen työskentelyjakso Ranskassa 2002 ja sen jälkeiset lyhyemmät oleskelut muun muassa Meksikossa ja Tanskassa vaikuttavat vahvasti hänen kuviinsa. Hanni tunnetaan ennen kaikkea graafikkona, mutta näyttelyn töiden mukana on myös suurikokoinen akryylimaalaus. Teos Ei pelota! on muistuma viime kesäiseltä Meksikon matkalta. Vartaloiden vauhdikas tanssin liike yhdistyy muinaiseen mesoamerikkalaiseen pallopelin ideaan ja mayojen ornamentiikkaan. Pääosa näyttelyn teoksista sisältää pohjoisen merellisiä saari- ja horisonttiteemoja sekä viitteitä keskieurooppalaiseen maisemaan ja kulttuuriin. Ranskalaisten vanhojen puistojen ja barokkiornamentiikan yhdistely kotimaisiin kasviaiheisiin on tuottanut monipuolisia, usein kaksiosaisia sommitelmia. Hanni käyttää eri metalligrafiikan menetelmiä kuten akvatintaa, viivasyövytystä ja pehmeäpohjaa sekä lisäksi polymeeria. Polymeeri, jota monet käyttävät grafiikassa pelkästään valokuvan toistamiseen, on Hannille myös piirroksen ja maalauksellisen jäljen mahdollistava menetelmä. Abstrakti kädenjälki yhdistyy luontevasti koristeaiheiden ja esittävien kuva-aiheiden kanssa. Hannin teoksissa atmosfääriä luovat myös vaihtuvat säätilat: kevään kuulas avaruus vuorottelee myrskyä ennakoivien, luonnon voimaa uhkuvien tunnelmien kanssa. Hanni hakee taiteessaan kauneutta, jopa ylitsevuotavaa koristeellisuutta. Mattaiset maan värit ja tummat kontrastit saavat rinnalleen voimakkaita pastellisävyjä, pinkkiä, oranssia, kultaa ja paljettien hohdetta. Muodoista mieluisia ovat Hannille ovaalit, ympyrät ja sydämenkaltaiset luonnon muodot ja kuvapinnan yli ikään kuin käsivarsina ojentuvat, syleilevät muototeemat. Näyttelyn yhteydessä on julkaistu nelivärinen luettelo, jota myydään 10 euron hintaan. Lehdistö voi tilata katseluversion luettelosta sekä painokelpoisia lehdistökuvia. ![]() Gallerian takaseinää hallitsee Pälvi Hannin tuore maalaus Ei pelota!, vieressä serigrafia Autoillaan. |
